Loppuvuoden kuulumisia

Lähettänyt Heidi | | Posted On perjantai 17. joulukuuta 2010 at 15.24

Meillä on ollut melko kiireinen syksy, muuttoineen päivineen, joten sivujen päivitykset ovat myös jääneet hieman huonolle tolalle. Pablon kanssa aloitettiin treenaaminen tokon valmennusryhmässä ja ihan hyvältä kaikki näyttää, Pablo tekee kaiken niin täysillä! Pablo sai myös viimeisen sertinsä Hyvinkään ryhmänäyttelyssä syyskuussa ja samalla reissulla voitti myös avoimen luokan ja oli PU2. Lahden näyttelyssä Pablo oli avoimen luokan toinen. Osallistuttiin myös elokuussa irlanninsetteriyhdistyksen open show:hun ja Pablo oli hienolla arvostelulla avoimen luokan kolmas! Messukeskuksen voittaja-näyttelyissäkin käytiin pyörähtämässä ja molemmilta päiviltä tuloksen EH. Nyt pidetään vähän taukoa ja katsotaan minne ensi vuonna suunnistetaan.
Luigi on viettänyt vähän sairaslomaa tämän syksyn ajan, sillä todettiin nivelsidevamma oikean etu- ja takajalan uloimmissa varpaissa ja sen seurauksena kehittynyt nivelrikko. Tällä hetkellä Luigi on onneksi oireeton, mutta hieroja käy säännöllisesti ja tilannetta seurataan. Parit kisat käytiin loppuvuodesta ja saatinhan me se yksi yliaikanollakin aikaiseksi Lappeenrannassa, sijoitus oli hienosti 2. Nyt lomaillaan loppuvuosi ja katsellaan mitä vuosi 2011 tuo tullessaan! Kiitos kaikille seuralaisille ja setteristeille tästä vuodesta, ensi vuonna uudestaan!

Our last few months are gone with the moving our stuff to a house from another. Pablo got his las finnish CC in Hyvinkää group show in august, he was also the second best male and he won the open class. We went also Lahti international dog show and Pablo was second in open class with excellent. We went in Helsinki winner and Finnish winner-shows last weekend and in both shows Pablo got VG in open class. Now we keep a little break and we continue next year in a show ring again! Luigi has kept away from agility course for a few months. He has osteoarthritis in two toes.But now his in a very good shape and we have competed a few competitions. Luigi was second in one very tough competition and i´m a very proud of him. We wish you a very merry christmas and a a very good new year!

Agiliitoa Kotkassa

Lähettänyt Heidi | | Posted On lauantai 28. elokuuta 2010 at 7.05

Luigin kanssa osallistuttiin tänään Agi-Kotkien järjestämiin kisoihin Kotkassa. Tuomarina meillä oli Tuija Kokkonen. Kaksi agilityrataa juostiin ja hienoin tuloksin. Ensimmäiseltä radalta ei tullut yhtään virhettä, Luigi pysähtyi kontakteille upeasti, eikä edes yhtä hitaasti kuin aiemmin, siltikin meille tuli kuitenkin reilu kolme sekuntia yliaikaa, mutta se riitti sijoitukseen 3. Toinen rata oli huomattavasti hankalampi, oli takaa kiertoa ja kaikensorttista kieputusta. A:n alastulolle Luigi ei pysähtynyt niin hyvin kuin ensimmäisellä radalla, mutta ilmeisesti kynnenpäällään siihen osui, koska siitä ei meille kontaktivirhettä tullut. Radalta saatiin kuitenkin vitonen keinun alastulolta, mitä en kyllä vieläkään myönnä itse huomanneeni, Luigi ei ole koskaan hypännyt keinulta. Mutta voihan se olla, että näin sitten kävi, koska jäin itse ihan hirveän paljon jälkeen kun Luigi irtosi! :) Radalta saimme 6 sekuntia yliaikaa, kun tuli pikkasen tehtyä ylimääräisiä mutkia, sijoitus kuitenkin hienosti neljäs. Kaikenkaikkiaan olen tosi tosi tyytyväinen tämän päivän ratoihin, Luigi on loistava!

Näyttely viikonloppu

Lähettänyt Heidi | | Posted On sunnuntai 22. elokuuta 2010 at 6.15


Tämä viikonloppu vietettiin näyttelykehien äärellä. Lauantaina osallistuttiin Pablon kanssa Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyyn, tuomarina settereillä oli Antonio di Lorenzo Italiasta. Avoimessa luokassa uroksia oli peräti 9. Pablo esiintyi hienosti ja sai erinomaisen, sijoitusta meille ei luokassa tällä kertaa tullut, mutta arvostelu oli hyvä: " Very good type. Short enough in body.Well angulated in back. Good coat. A bit slim. Excellent bones. Good shoulders. Very good masculine expression. Long enough in steps."
Tänään oli vuorossa kaikkien rotujen näyttely Heinolassa. Tuomari oli jälleen Italiasta, Alberto Cuccillato. Avoimen luokan uroksia oli 5. Pablon turkki oli ilmeisesti yön aikana huonontunut huomattavasti, sillä sen johdosta Pablo sai EH:n. Tällä kertaa tuli kuitenkin luokassa sijoitus, avoimen luokan neljäs. Tämän päivän arvostelu kuuluu näin: "2 years. Correct type. Correct head. Good expression. Straight shoulders. Narrow thorax. Well angulated in hindquarters. I would like to see coat in better condition. Correct movement." Näin se vaan koira muuttuu yön aikana... ;) Pablo jaksoi hienosti koko viikonlopun ja saa nyt hetken aikaa hengähtää ennen seuraavia kehiä. Viikon päästä harrastetaan sitten vaihtelun vuoksi agilityä.

Kaatosadetta Nastolassa & Hellettä Kouvolassa

Lähettänyt Heidi | | Posted On sunnuntai 15. elokuuta 2010 at 10.36

Viikonloppu oli meillä hyvinkin koira painotteinen. Lauantaina kisattiin Luigin kanssa Nastolassa, agility ja hyppyradoilla. Tuomarina oli Minna Räsänen. Radat eivät olleet minun makuuni ollenkaan, eikä todellakaan mitään läpihuutojuttuja. Takaakierrot oli tämän tuomarin juttu, mun juttu ne ei ole ollenkaan... Agilityrata oli ihan hirveää säätämistä, ohjaaja ei ollut kartalla ollenkaan, hylky otettiin jo toisella esteellä (sillä ekalla takaakierrolla) ja loppu radasta oli vielä kamalampaa sähläämistä. Kepit ja kontaktit onnistui, mutta mun ohjaaminen tai tässä tapauksessa ohjaamatta jättäminen oli jotain ihan järkyttävää. Onneksi se pahin ukkosmyrsky ei ihan kisapaikan kohdalle sattunut, mutta vettä saatiin niskaan ihan kiitettävästi, ekan kerran tämän kesän aikana voi sanoa, että paleli! Hyppyrata jatkoi samalla takaakierto-teemalla, nyt päästiin jo pidemmälle ennen hylkyä. Nyt mun ohjaaminen oli jo hieman parempaa, mutta kun yritin välistä vetoa, rupesin taas pyllistelemään ja Luigi hyppäsi jo hyppäämänsä esteen takaisin päin... Loppurata meni hienosti. Tällä kertaa kaikki menee kyllä ihan täysin mun piikkiin, ihan järkyttävä esitys, nyt ei muuta kuin treeniä treeniä!
Tänään sitten starttailtiin aamutuimaan kohti Kouvolaa ja setteriyhdistyksen järjestämään Open Show:hun. olin lupautunut jo aiemmin kirjoittelemaan tuomarin arvosteluja joten Jaana esitti Pablon kehässä. Ensiesiintyminen avoimessa luokassa eikä todellakaan ollut mitään odotuksia. Avoimessa luokassa uroksia oli 8. Jaana esitti Pablon aivan loistavasti ja riemu oli suuri kun tuomari sijoitti pikku-miehen isojen poikien joukosta sijalle 3. Pablo palkittiin myös kunniapalkinnolla. Tuomarina oli Sandra Chorley-Newton Englannista. Arvostelussaan hän sanoi Pablosta seuraavaa: "Lovely type of dog. Good head and eyes. Good laypacked shoulders. Good topline. Short strong hocks. Still a young dog, lots more to come. A lovely dog." Hienosti pikku rimpula aloitti uransa isojen poikien luokassa. Vaikka päivä oli pitkä ja kuuma, meillä oli todella mukavaa ja näyttely sujui hienosti. suuri kiitos Jaanalle Pablon esittämisestä ja kaikille muillekkin mukavasta päivästä!

Helteiset Haminan kisat

Lähettänyt Heidi | | Posted On sunnuntai 8. elokuuta 2010 at 7.55

Lämpötilan näyttäessä yli 30 astetta suuntasimme Haminaan agilitykisoihin. Luigi oli ilmoitettu kolmelle radalle ja hurjasta kuumuudesta huolimatta starttasimme kaikilla radoilla. Kuumuus vaikutti ehkä enemmän ohjaajaan kuin koiraan, Luigi jaksoi loistavasti juosta ja olla kuulolla! Tuomarina kakkosilla oli Anne Savioja ja Annen radat olivatkin varsin mukavat. Ekalla agilityradalla otettiin yllätys yllätys kontaktivirhe A:n alastulolta, loppurata mentiin puhtaasti ja puomin kontaktiinkin osuttiin, reilu sekunti tuli yliaikaa, lopullinen sijoitus oli 4. Toisella agiradalla osuttiin jopa kaikkiin kontakteihin, mutta kun ohjaaja ohjaa koiran väärään päähän putkea niin hylkyhän sieltä tuli, kaikki muu radalla sujui varsin loistavasti. Hyppyradalle lähdettäessä olin jo ihan varma, että unohdan koko radan, mutta hyvinhän se meni kuitenkin. Yhdeltä hypyltä otettiin harmittava kielto eikä muuta, ihanneaikakin alitettin reilulla kolmella sekuntilla ja sijoitus oli 5. Hurjan tyytyväinen olen Luigiin, vaikka toi kontaktivirhe pikkasen harmittaakin, mutta ensi viikolla päästään jo treenaamaan, joten ruvetaan sitten taas hiomaan noita kontaktikuvioita.

Iltakisat 4.8.10

Lähettänyt Heidi | | Posted On keskiviikko 4. elokuuta 2010 at 10.59

Nyt on lomat lomailtu ja pojatkin ovat kuukauden vaan nauttineet olostaan, tosin näillä kaameilla helteillä en kyllä voi sanoa, että olisivat kauheasti nauttineet! Tänään aloitettiin sitten taas kisakausi ja voin sanoa, että pikkasen jännitti lähteä suoraan kisoihin kun ei olla kuukauteen edes nähty agilityesteitä. Kisat olivat meidän oman seuran järjestämät ja tuomarina molemmilla radoilla oli Pertti Siimes. Radat olivat tosi kivoja niinkuin Pertin radat yleensä ovatkin. Agilityradalla aloitettiin ja hylky tuli meille heti alussa kun Luigi ei pysähtynyt A:n alastulolle ja jäin päässäni pohtimaan, että jatkanko vai keskeytänkö... Päätin kuitenkin vastoin periaatteitani jatkaa ja siinä ajassahan Luigi kerkesi jo seuraavasta hypystä ohi ja hyppäsi sen sitten väärään suuntaan. Loppurata olikin sitten tosi hieno ja puomille pysähtyi hienosti. Hyppyrata hirvitti hieman aluksi,koska siellä saikin sitten juosta täysillä koko rahan edestä... Luigi oli aivan loistavasti kuulolla ja teki tosi hienon radan. Ei ratavirheitä, aika -3,27, sijoitus 4. Nyt voidaan hyvillä mielin jatkaa kisarupeamaa sunnuntaina Haminassa ja jos sitä vaikka kävisi jo ensi viikolla ihan treenamassakin... =D

Agirotu Ylöjärvellä 2.-4.7.2010

Lähettänyt Heidi | | Posted On tiistai 6. heinäkuuta 2010 at 2.57


Perjantaina pakkasimme tavarat ja koirat autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Ylöjärveä ja tämän vuoden Agirotu-tapahtumaa. Viikonlopusta oli tulossa hyvinkin helteinen ja sitä se oli jo perjantaina, vaikka Luigin rata alkoikin vasta puoli yhdeksältä illalla. Majapaikkamme sijaitsi vain reilun kilometrin päässä Teivon raviradalta, joka siis toimi kisapaikkana. Luigin rata sujui muilta osin ihan hyvin, mutta kontakteille ei sitten taas millään malttanut pysähtyä, joten päätin keskeyttää koko radan. Luigi oli hyvin pettynyt kun ei saanut edes palloa radalta poistumisen jälkeen... Mutta meillä on raaka peli noiden kontaktien suhteen! Lauantaina vuorossa oli kaksi rataa ja helle senkuin vain jatkui, onneksi meillä oli teltta mukana, että saatiin koirien häkit edes hiukan suojaan paahtavalta auringolta. Lauantain ratoihin oli ihan tyytyväinen kontaktien ja keppien osalta, Luigi oli mukavasti kuulolla, mutta kun ohjaaja töppäilee ihn omiaan niin molemmilla radoilla onnistuin ohjaamaan Luigin väärään päähän putkea, joten kokonaissaldo yksilöradoilta oli 3 x hylky.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa rotujoukkue-kilpailu. Irlanninsettereitä olimme saaneet kasaan peräti kolme joukkuetta, se oli hienoa! Kilpailevien joukkueessa oli Luigin lisäksi mukana myös Annika & Albert, Maiju & Touho sekä Krista & Ada. Myös tällä radalla onnistuin sähläämään ohjauksen kanssa niin, että väärä pää putkea kutsui taas... Kaikki tekivät hienot radat, vaikka lämpötila oli jo varmasti kolmenkymmenen paremmalla puolella ja PirSetti-joukkue oli hienosti sijalla 27. Kilpailevien joukkueita oli ilmoitettu mukaan 64 kappaletta.
Aloittelevien joukkueiden vuoro tuli sitten iltapäivällä ja setteri-joukkueita meillä oli sinne ilmoitettu kaksi. Pablon kanssa kisasimme Pikku-pirSetti-joukkueessa ja voin sanoa, että jännitys oli suuri kun Pablon kanssa ensimmäistä kertaa starttasimme vieraalla kentällä, kauheassa helteessä, nurmipohjalla sekä huomattavan ihmismäärän keskellä! Mutta loppujen lopuksi rata meni yllättävän hyvin, vaikka jokunen este jäikin suorittamatta ja Pablo kävi kerran moikkaamassa Annikaa radan reunalla... Tosin Pablosta on tullut kovinkin kontaktihakuinen, ensimmäisen hypyn jälkeen se rynnisti ihan suoraan A:lle, jonka bongasi keskeltä rataa eli kontakteilla palkkaamista me vähennetään aika reilusti tästä eteenpäin! Pikku-PirSetit suorittivat hienot radat ja lopputuloksissa olimme jopa sijalla 8.! Toinen alo-joukkue ei harmittavasti saanut tulosta ollenkaan, mutta kaikilla settereillä oli hurjan hauskaa ja jaksoivat hienosti hurjasta helteestä huolimatta! Oli kiva nähdä taas kaikkia ja varmasti ensi vuonna agirodussa juostaan taas useamman setterijoukkueen voimin!

Blogin avaus

Lähettänyt Heidi | | Posted On at 2.30

Päätinpä minäkin avata pojille ihan oman blogin, vaikka onhan meillä kotisivutkin olemassa, mutta niiden päivittäminen on jotenkin aina niin vaivalloista... Joten katsotaan jos tänne jaksaisi kuulumisia kirjoitella vähän ahkerammin! Tervetuloa seuraamaan kahden punaisen setteripojan elämää ja tempauksia!